New York on ollut eräänlainen intohimo ja pakkomielle minulle jo yli vuosikymmenenajan. Ensimmäinen matkani vuonna 2006 oli unelmieni täyttymys ja kesti kolme kuukautta. Sen jälkeen on tullut tehtyä lomamatkoja sekä toinen kolmen kuukauden mittainen vierailu. Manhattania on kuljettu ristiin rastiin ja paikallisia tapoja on tullut opittua – osa ystävien avustuksella, osa kantapään kautta. Oman perheen kasvamisen sekä koronan myötä viimeisestä New Yorkin reissusta on aikaa, mutta paljon on vielä muistissa asioita.
Aloitin tämän blogin kirjoittamisen alunperin vuonna 2012 monen New Yorkin matkan jälkeen. Halusin jakaa vinkkejä niin ensikertalaisille kuin kokeneille New Yorkin matkaajille. Blogin kirjoittaminen jäi tauolle, mutta huomatessani vanhassa blogissa vielä kävijöitä olevan, päätin hiljattain siirtää blogin uuteen kotiinsa newyorkvinkit.com ja alkaa perata postauksia ajantasaisiksi. Tekemistä tässä riittää, mutta paljon on myös sellaista tietoa, joka on edelleen ajankohtaista ja etenkin ensikertalaisia ajatellen kaupungin perusasiat kutene julkinen liikenne, lentokentältä matkustaminen jne. eivät ole muuttuneet.
Tämän blogin tarkoitus on jakaa kokemuksia ja vinkkejä New Yorkin annista. Keskityn lähinnä Manhattaniin, sillä se taitaa olla se paikka, josta useimmat New Yorkin valloituksen aloittavat. En ole vielä kertaakaan kaupunkiin kyllästynyt. En hetkeksikään. Enkä usko, että niin käy myöskään tulevaisuudessa. Seuraavaa matkaa odottelen kaihoisasti, mutta luottaen että olen vielä palaamassa yhteen maailman lempikaupungeistani!